Fuksiaakkoset

Linkit vievät kyseiselle sivustolle tai Kamun artikkeliin aiheesta.

AHOT:

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen. Ahotoimalla opiskelijan aiempi osaaminen voidaan arvioida ja hyväksyä osaksi opintoja.

Akava:

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö. Suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijat työllistyvät yleensä ammatteihin, joiden ammattiliitot kuuluvat Akavaan.

amanuenssi:

Eräänlainen akateeminen sekatyömies. Amanuenssien hallinnollisiin tehtäviin kuuluvat esimerkiksi opetussuunnitelmien ja opetusohjelmien laatiminen, opinto-ohjaus ja tiedotus.

Carelia 24/7:

Carelian kirjasto toimii ympärivuorokautisena itseopiskelutilana, johon saa panttia vastaan kulkutunnisteen. Tiloja on kampuksella muitakin. Samaan tunnisteeseen saa pyytämällä kulkuoikeuden myös sähköiseen tenttitilaan.

dekaani:

Dekaani on yliopiston tiedekunnan johtaja ja tiedekuntaneuvoston puheenjohtaja. Hän johtaa ja valvoo tiedekunnan toimintaa.

eLearn:

Oppimisympäristö verkossa. Luennoitsijat voivat halutessaan luoda kurssilleen eLearn-alustan, joka voi esimerkiksi sisältää luentodiat, kotitehtävien ohjeet, keskustelualueita, linkkilistan ja tehtäviä.

Exam:

Sähköinen tenttijärjestelmä.

fennisti:

Suomen kielen tutkija.

halko:

Ainejärjestön hallituksen kokous. Kahvin juontia ja siinä sivussa ainejärjestön asioiden päättämistä.

HOPS:

Henkilökohtainen opintosuunnitelma. HOPSiin merkitset kurssit, joita aiot sisällyttää tutkintoosi.

Humppa:

Agora-rakennuksen kahvila, Humppa, on humanistiopiskelijoiden lämmin kohtaamispaikka ja prokrastinaation pyhättö.

ISK:

Iso suomen kielioppi. Sen verkkoversio, VISK (”viski”), on vapaasti luettavissa.

Itäkynä:

Täkyn ainejärjestölehti. Julkaistaan verkossa, ja kerran vuodessa ilmestyy erikoisnumero painettuna.

Itä-Suomen yliopisto eli UEF:

Joensuun yliopisto ja Kuopion yliopisto yhdistyivät 1. tammikuuta 2010 Itä-Suomen yliopistoksi (University of Eastern Finland). Kampukset ovat edelleen Joensuussa ja Kuopiossa.

Joraus ry:

Joensuun kampuksen aineenopettajaksi opiskelevien ainejärjestö. Opettajalinjalla olevat täkyläiset voivat siis liittyä Joraukseen.

Kamu:

Yliopisto-opiskelijan käsikirja, josta löytyy vastaukset valehtelematta kaikkiin opintoja käsitteleviin kysymyksiin.

kirjatentti:

Tentti sellaiselle opintojaksolle, joka suoritetaan lukemalla tenttikirjallisuus itsenäisesti ja tenttimällä se yleisenä tenttipäivänä (vrt. sähköinen tentti). Monia kursseja voi suorittaa vaihtoehtoisesti joko luentokurssina tai kirjatenttinä ja joitakin vain kirjatenttinä.

Kulo ry:

Kulttuurintutkimuksen ainejärjestöjen kattojärjestö, johon Täkykin kuuluu. Organisoi yhteistapahtumia, kuten mökkiviikonloppuja ja risteilyitä.

kurssi:

Opintojaksoista puhutaan kursseina. Kurssin toteutustapa voi olla esimerkiksi lähi- eli kontaktikurssi, monimuotokurssi tai verkkokurssi.

OAJ:

Opetusalan Ammattijärjestö. Jos työllistyt esimerkiksi äidinkielenopettajaksi, voit liittyä OAJ:hin.

opintokokonaisuus:

Opintosi on jaettu perus-, aine- ja syventäviin opintokokonaisuuksiin. Jokainen kokonaisuus suljetaan sen jälkeen, kun olet suorittanut kokonaisuudesta kaikki kurssit. Opintokokonaisuuden sulkemisen jälkeen saat siitä yleisarvosanan, etkä voi enää uusia kursseja.

opintopiste eli noppa:

Opinnot mitataan opintopisteissä. Yksi opintopiste vastaa noin 27 tunnin työpanosta. Jos aikoo valmistua viidessä vuodessa yhden lukuvuoden työpanos on laskennallisesti noin 60 opintopistettä.

Osma:

Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä fennistien kokoontuminen, jota isännöi kukin suomen kielen ainejärjestö vuorollaan. Sisältää virallisia ja ei-niin-virallisia osuuksia. Jokaisen suomen kielen opiskelijan olisi koettava Osma ainakin kerran opiskelunsa aikana. Tulee kielioppitermin objektin sijainen määrän adverbiaali lyhennenimityksestä.

Osma ry:

Suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestöjen kattojärjestö, johon Täkykin kuuluu. Organisoi fennistien yhteisiä tapahtumia, kuten Osmaa.

Peppi:

Opintojen suorittamisen kannalta välttämätön verkkoympäristö. Pepissä voit mm. ilmoittautua kursseille ja yleiseen tenttiin, seurata opintosuorituksiasi, katsoa tutkintovaatimuksia ja tarjolla olevaa opetusta sekä tehdä HOPSin.

proseminaari:

Lukukauden tai -vuoden mittainen seminaari, jonka aikana suunnitellaan ja kirjoitetaan kandidaatintyö.

seminaari:

Kurssi, jonka aikana jokainen kirjoittaa lyhyehkön tutkielman ja esittelee sen muille osallistujille keskustelua varten.

Skope:

Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto. Skope vastaa opettajakoulutuksen järjestämisestä.

sähköinen tentti:

Kurssitentti, joka tehdään Exam-tenttijärjestelmässä. Ilmoittautuminen ei tapahdu Weboodissa, vaikka kurssikuvaus siellä olisikin. Toimii yleensä tenttinä itsenäisesti suoritettavalle opintojaksolle, joskus myös lähikurssille. Sähköiset tentit yleistyvät jatkuvasti.

TAKU ry:

Taide- ja kulttuurialalla työskentelevien ja opiskelevien ammattilaisten Akavaan kuuluva ammattijärjestö. Täky tekee yhteistyötä TAKUn kanssa.

Tuudo:

Korkeakouluelämää helpottava mobiilisovellus, joka on ladattavissa Androidille ja iOSille. Kokoaa useita sähköisiä palveluita, kuten lukujärjestykset, suoritustiedot, ruokalistan, kampuskartan, joukkoliikenneoppaan ja uutiset, samaan sovellukseen. Käyttö ei ole pakollista, mutta suositeltavaa: esimerkiksi lukkarin saa Tuudosta päivittymään automaattisesti omaan sähköiseen kalenteriin.

tuutori:

Auttaa, opastaa ja tukee uusia opiskelijoita opintojen alun kynnyksellä. Tuutorin tunnistaa avuliaasta ja avoimesta asenteesta… sekä useimmiten haalareista keskellä normaalia arkipäivää.

Viva:

Humanistisen osaston tiedotuskanava, jossa sekä opiskelijat että henkilökunta tiedottavat kaiken tarpeellisen. Esimerkiksi HUM (opiskelijat)- ja UEF opiskelijat -kanavia kannattaa seurata säännöllisesti. Vivaan pääsee UEFin Office 365:n kautta.

yleinen tenttipäivä:

Kullakin oppiaineella on kerran kuussa yleinen tenttipäivä, jolloin opiskelijalla on mahdollisuus tenttiä valitsemansa kurssi/kurssit kirjatenttinä.

ylioppilaskunta (ISYY):

Koko yliopiston yhteinen etu- ja palvelujärjestö, joka tarjoaa monenlaisia palveluja ja toimintaa.

YTHS:

Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö. Yliopiston opiskelijoille tarkoitettu lääkäriasema, joka on huomattavan edullinen. Tarjoaa jokaiselle opiskelijalle yhden ilmaisen terveystarkastuksen ja hammastarkastuksen. Joensuun kampuksella sijaitsee Aurora-rakennuksessa. Huomaathan, että YTHS-maksu on pakollisen jokaiselle korkeakouluopiskelijalle.